Tervetuloa mukaan vuoden 2013 Aamukampa -haasteeseen
HUHTIKUU 2013
Tänä vuonna VERTAILLAAN kahta vuotta toisiinsa. Valitse vuoden 2012 haastekuukauden jokin ottamasi vuodeaikaa kuvaava kohde- tai luontokuva ja ota sitten täsmälleen samasta paikasta, tai kohteesta kuva nyt vuonna 2013.
Haaste julkaistaan kerran kuussa aina kuukauden toisena lauantaina entiseen tapaan klo 10.
Esimerkkikuvat vuosien 2011 (vas.) ja 2012 (oik.) tammikuulta (kuvat suurenevat klikkaamalla).
Huhtikuun haasteeseen voit osallistua 27.4.2013 asti. Valitse huhtikuun 2012 kuva ja ota vuoden 2013 huhtikuun kuva samasta kohteesta.
Eri kuukausina voit valita eri kohteen ihan oman mielesi mukaan. Jos niin käy, että et jostain syystä ole viime vuonna jonkun kuukauden aikana ottanut yhtään sellaista kuvaa, jota voisit verrata tänä vuonna, voit silti ottaa vain tälle vuodelle kuvan ja osallistua sillä haasteeseen.
Haaste kestää koko vuoden 2013 ajan. Joulukuun ensimmäisen lauantain jälkeen meillä on siis koossa 12 kuvaa molemmilta vuosilta.
Aloita heti ensimmäisestä haasteesta ja kerää koko vuoden vertailukohteet.
TERVETULOA MUKAAN!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti